Leikkiyritys

Päätin "perustaa" huonekaluliikkeen, jossa olisi myynnissä myös jonkun verran sisustustuotteita eli verhoja, tyynyjä, mattoja yms. Yritykseni nimeksi tuli loppujen lopuksi, pitkän mietinnän jälkeen Sisustus Terla.

Liikeidea

Yritykseni on tarkoitus houkutella kaiken ikäisiä sisustamisesta kiinnostuneita ja huonekaluja tarvitsevia ihmisiä. Tuotteiden tyyli on pääasiassa ajatonta, mutta myös muita tyylejä retrotyylistä modernimpaan on tarjolla. Sisustus Terlan arvoihin kuuluu ympäristöystävällisyys. Liike sijaitsee vuokratussa liiketilassa kaupungin tai kylän keskustassa. Yrityksessäni työskentelee minun lisäkseni kolme henkilöä. Tuotteista on mallikappaleet esillä liikkeessä ja suurin osa tuotteista, kuten sängyt, sohvat ja hyllyt, tilataan asiakkaille suoraan. Pöydät ja kaapit sekä muut isommat tuotteet tulevat osina, joten tarjoamme myös kokoamispalvelun, joka maksaa 15 € - 30 € tuotteen koosta riippuen. Sisustustuotteita saa suoraan myymälästä. Yritykseni liikevaihto on noin 400 000 €. Yhteistyökumppaneinani ovat Laulumaa ja Isku, joiden tuotteita yrityksessäni on pääasiassa myynnissä.

 

Myynnissä olevia tuotteita ovat:

- sängyt
- sohvat
- kaapit
- ruokailuryhmät
- lipastot
- hyllyt
- sohvapöydät
- matot
- sisustustyynyt
- verhot
- ym.

Myytävät tuotteet:

Valitsin tuotteet yritykseeni hinnan ja ulkomuodon mukaan. Tuotteideni hinnat eivät ole kalleimmasta päästä ja ne ovat kuitenkin laadukkaita ja kestäviä. Useimmilla tuotteilla on useampi värivaihtoehto, jolloin asiakkaat voivat valita omaan sisustukseensa parhaimmin sopivan värin. Tuotteet ovat selkeälinjaisia, jolloin ne käyvät monenlaiseen sisustukseen. Halusin lisäksi sisustustuotteita, jotka tuovat väriä ja hienoja yksityiskohtia huoneisiin.


Sohvat ja nojatuolit

Koodi-moduulisohva, jonka asiakas voi itse suunnitella paloista. Koodin rakentamiseen on käytettävissä kaksi istuinleveyttä 68 cm ja 95 cm. Istuimen mukana tulee selkätyyny ja 47 x 47 cm kuitutäytteinen koristetyyny istuinpaikkaa kohden. Kaikkien palojen syvyys on 89 cm. Palavaihtoehtoja ovat: käsinoja, jonka korkeus on 69 cm, avopääty 20 cm ja 40 cm, joiden korkeus on 44 cm, ja taso 20 cm ja 40 cm, joiden korkeus on 68 cm. Sohvaan ei tarvitse ottaa käsinojia, jos ei halua. Korkeudet on laskettu Koodi vakiojalalla, joka on metallinen kaarijalka ja sen korkeus on 15 cm. Koodi-sohvan saa myös pähkinänvärisellä tolppajalalla, jonka korkeus on myös 15 cm. Myytävänä on myös rahi, jonka mitat ovat: leveys 68 cm, korkeus 44 cm ja syvyys 89 cm. Sohvan hinta määräytyy käytettyjen palojen ja verhoilun mukaan.

Tämän sohvakokonaisuuden hinta on 2 436 € ja rahin hinta on 608 €.








Kolmen istuttava Cosmos-vuodesohva, jonka leveys on 230 cm, korkeus 74 cm ja syvyys 94 cm. Vuodekoko on 190 x 70 cm ja petauspatja on 190 x 75 cm. Lisävuode on 178 x 78 cm, ja sen hinta on 300 €. Lisävuoteen patja on vaahtomuovia ja sen paksuus on 9 cm. Petauspatja lisävuoteeseen maksaa 74 €. Sohvan istuinosassa on pussijousitus, mikä tekee sohvasta miellyttävän vuoteen. Sohvan selkänojassa on myös säilytystila petauspatjalle. Lisävuoteen saa säilöön sohvan alle.




Hinta ilman lisävuodetta on 1 456 €.






 



Diva-divaanisohvan saa 3- ja 3,5-istuttavana. 3,5-istuttava sohva on leveydeltään 226 cm ja 3-istuttava on 201 cm. Sohvan korkeus on 83 cm ja syvyys on 90 / 140 cm. Runko on puuta ja se on kiintoverhoiltu. Tyynyt ovat kaksinpuolin verhoiltuja kääntötyynyjä. Istuimissa on vakiona erikoiskimmoisa materiaali, jolla on 10 vuoden väsymättömyystakuu.

3,5-istuttavan Diva-sohvan hinta on alkaen 1 328 €.
3-istuttavan Diva-sohvan hinta on alkaen 1 248 €.





Ice-lepotuoli on 73 cm leveä, 100 cm tai 110 cm korkea ja sen syvyys on 85 cm. Istuinkorkeus on 47 cm. Ice-lepotuolissa on mekanismi vakiovarusteena. Siinä on selkänojan ja istuimen liukumasäätö.

Hinta alkaen kuvan kankaalla 1 250 €.
 





Kaluste on tarkoitettu ihmisen normaaliin istumiseen, joten tuolissa voi istua yksi henkilö, 2-istuttavassa sohvassa kaksi ja niin edelleen. Takuu ei korvaa normaalia suuremmasta painosta johtuvaa hajoamista. 





Laulumaan verhoiltujen kalusteiden materiaalit:

Laulumaan verhoiltujen kalusteiden runkomateriaali on kotimainen vankka puu ja erilaiset huonekalulevyt, muttei lastulevy. Pehmusteena on vain korkealaatuisia pehmustemateriaaleja. Istuimissa on jäykempiä pehmusteita, jotka antavat pidemmän käyttöiän. Pintamateriaalin ja pehmusteen välissä on korkeatasoista kotimaista polyestervanua. Pehmusteet ovat freonittomia ja soveltuvat allergikoille. Jokainen vaahtomuovierä on laatutestattu. Pehmusteena on Furnisoft NF -kierrevanutyynyjä sekä Ecosoft-vanutyynyjä. Untuvatäyte valuu ja muotoutuu verhoilumateriaalin sisällä, mutta se ei ole valmistusvirhe. Untuvatyynyjä kannattaa pöyhiä ryhdikkyyden säilyttämiseksi. Pintakäsittelyaineet ja liimat eivät sisällä hengitettäessä syöpää aiheuttaviksi, lisääntymiselle vaaralliseksi, perimää vahingoittavaksi tai allergisoivaksi luokiteltuja aineita.

Kangasverhoiltujen sohvien ja lepotuolien hoito:

- Valitse käytännöllinen ja helppohoitoinen kangas. Näin huonekalusi säilyy kauniina kauan.
- Kankaiden eri värjäyserien välillä saattaa esiintyä pieniä sävyeroja. Tämä tulee ottaa huomioon, kun kangasta valitaan näytteen perusteella.
- Valitse aina laatua sillä kovassa käytössä olevan tilan sohvakalusto vaatii käytännöllisen kankaan.
- Vältä kosteutta sillä ne saattavat aiheuttaa painumajälkiä ja tahroja kankaaseen.
- Imuroi hellästi - älä hankaa!
- Poista tahrat heti - vältä turhaa pesua.
- Tekokuitukankaista aivan tuore tahra lähtee yleensä helposti pelkällä kostealla liinalla.
- Luonnonkuitukankaiden tahranpoistossa joudutaan lisäksi käyttämään puhdistus- tai tahranpoistoainetta. Niitä on hyvä ensin kokeilla huonekalun huomaamattomaan kohtaan.
- Huonekalukangas ei ole vesipestävää, ellei niin erikseen mainita.
- Älä yritä poistaa likatahraa mekaanisesti (raaputtamalla teräesineellä)!
- Älä käytä valkaisevia puhdistusaineita!

Nahkaverhoiltujen sohvien ja nojatuolien hoito:

- Varmista, että huonekalun etäisyys lämmittimestä on vähintään 20-30 cm.
- Pidä nahan huokoset puhtaina pölystä. Imuroi ja pyyhi huonekalu viikottain
puhtaalla kangasliinalla, joka on kosteutettu haalealla vedellä.
- Puhdista nahkainen kalustosi Leather Masterin Soft Cleaner puhdistusaineella
vähintään 2 kertaa vuodessa. Aniliininahat ovat imukykyisempiä, joten puhdistus ja suojaus tehdään useammin.

- Säilytä nahan alkuperäinen kauneus ja pehmeys käsittelemällä nahka Leather Cream-hoito- ja -suoja-aineella jokaisen Soft Cleaner-puhdistuksen jälkeen. Se suojaa nahkaa tehokkaasti lialta, tahroilta, hiusrasvoillta, kulumiselta jne.
- Nahkojen eri värjäyserien välillä saattaa esiintyä pieniä sävyeroja. Tämä tulee ottaa huomioon, kun väriä valitaan näytteen perusteella.
- Huomioi myös, että aidon nahan ja keinonahan sävyssä on aina eroja!
- Vahingon sattuessa käänny nahanhoidon ammattilaisen puoleen


Julia-tuoteperheen tuotteet:

Julia-sarjan funktionaalinen suoralinjaisuus sopii nykyhetkeen. Ilmeeltään hillitty ja ajanmukainen Julia on räätälöitävissä runko- ja kansi / pohjavärien sekä trendikkäiden lasiovien erilaisilla värivariaatioilla. Julia-sarjasta löytyvät unelmien kalusteet modernin ja raikkaan tyylin ystäville. Runkovärit ovat valkoinen ja ruskea. Kansi / pohjavärit ovat valkoinen, koivu luonnonvalkoinen ja ruskea. Ovivärit ovat valkoinen, koivu luonnonvalkoinen ja ruskea. Korkeisiin hyllyihin ja vitriineihin valittavana lasi- tai levyhyllyt. Muissa lasihyllyt vakiona. Vitriinien ja hyllyjen valot ovat lisävaruste, joten ne eivät sisälly hintaan!

Julia-senkki
Julia-senkin leveys on 128 cm, korkeus 78 cm ja syvyys 40 cm. Värivaihtoehdot ovat Ruskea, Valkoinen, Valkoinen / Lv ja Valkoinen / Ruskea. Raaka-aine on koivu ja mdf-levy. Mahdollisuus lisätä lasiovet laatikoiden vasemmalle ja oikealle puolelle. Pintakäsittely on liuotinpohjainen.


 Julia-senkin hinta ilman lasiovia:
- ruskeana 551 €
- valkoisena 451 €
- kaksivärisenä 451 €   






Kuvan Julia-senkki maksaa 699 €.
Julia-senkin hinta lasiovilla:
- ruskeana 699 €
- valkoisena 599 €
- kaksivärisenä 599 €





Julia-hylly
Julia-hylly lasi- tai levyhyllyillä. Värivaihtoehdot samat kuin edellisissä Julia-sarjan tuotteissa, samoin raaka-aineet. Julia-hyllyn leveys on 43 cm, korkeus 174 cm ja syvyys 40 cm. Hyllyssä on yksi kiintohylly ja kolme säädettävää lasihyllyä, jonka paksuus on 5 mm. Laatikoiden yläpuolelle on mahdollista lisätä lasiovi. Pintakäsittely on liuotinpohjainen. Julia-hyllyä saa myös matalampana versiona jonka korkeus on 126 cm ja jossa on yksi kiintohylly ja yksi säädettävä lasihylly, jonka paksuus on 5 mm sekä leveämpänä, jonka leveys on 85,5 cm, korkeus 126 cm ja syvyys 40 cm. Muuten samat tuotetiedot, mutta lasihyllyn paksuus on 6 mm.



Kuvan Julia-hyllyn hinta on 499€.
 Julia-hyllyn hinta lasihyllyillä (korkeus 174 cm):
- ruskeana 499 €
- valkoisena 449 €
- kaksivärisenä 449 €

(hinnat samat myös levyhyllyillä)











Kuvan Julia-hyllyn hinta on 375 €.

 Julia-hyllyn hinta (korkeus 126 cm):
- ruskeana 375 €

- valkoisena 325 €
- kaksivärisenä 325 €









 
Kuvan Julia-hyllyn hinta on 451 €.
 Julia-hyllyn hinta (korkeus 126 cm ja leveys 85,5 cm):
- ruskeana 451 €
- valkoisena 401 €
- kaksivärisenä 401 €




Julia-seinävitriini

Julia-seinävitriinin leveys on 117 cm, korkeus 36 cm ja syvyys 24 cm. Raaka-aineet ja värivaihtoehdot ovat samat kuin edellisissä Julia-sarjan tuotteissa. Lasiovien takana on kaksi säädettävää lasihyllyä, jonka paksuus on 5 mm. Pintakäsittely on liuotinpohjainen.



Kuvan Julia-seinävitriinin hinta on 349 €.
 Julia-seinävitriinin hinta:
- ruskeana 399 €
- valkoisena 349 €
- kaksivärisenä 349 €


Julia-vitriini

Julia-vitriinin leveys on 85,5 cm, korkeus 174 cm ja syvyys 40 cm. Samat tiedot kuin edellisissä Julia-sarjan tuotteissa. Lasilevyn paksuus leveämmässä vitriinissä on 6 mm ja kapeammassa 5 mm. Julia-vitriiniä saa myös levyhyllyillä ja kapeampana sekä matalampana versiona.



 
Kuvan  Julia-vitriinin hinta on 699 €.
Julia-vitriinin hinta (leveys 85,5 cm ja korkeus 174 cm):
- ruskeana 799 €
- valkoisena 699 € 
- kaksivärisenä 699 €












Kuvan Julia-vitriinin hinta on 599 €.

Julia-vitriinin hinta (leveys 43 cm ja korkeus 174 cm)
- ruskeana 599 €
- valkoisena 549 €
- kaksivärisenä 549 €








Kuvan Julia-vitriinin hinta on 549 €.

 Julia-vitriinin hinta (leveys 85,5 cm ja korkeus 126 cm)
- ruskeana 599 €
- valkoisena 549 €
- kaksivärisenä 549 €





Sofia-tuoteperheen tuotteet:

Sofia-sarjan ilme on yksinkertainen ja pelkistetty, mikä mahdollistaa persoonallisen ilmeen luomisen koriste-esineillä, tekstiileillä ja tauluilla. Jos ajaton ja klassinen tyyli miellyttää, Sofia on oikea valinta. Kalusteiden materiaalina on aitoviilutettu kalustelevy. Sofia-kalusteiden väreinä ovat pääasiassa pyökki ja ruskea.

Sofia-laatikosto

Sofia-laatikoston leveys on 86 cm, korkeus 90,5 cm ja syvyys 40 cm. Laatikoston väritvaihtoehdot ovat Pyökki ja Ruskea. Sen raaka-aineet ovat koivuviilutettu huonekalulevy ja jalat on tehty massiivipuusta. Laatikoissa on metalliliukukiskot ja -vetimet. Pintakäsittely on Vesipetsi / UV-lakka. Sofia-laatikosto sopii moneen makuun pelkistetyn ulkomuotonsa vuoksi.

Sofia laatikoston hinta: 299 €.









Sofia-senkki

Sofia-senkin leveys on 128,5 cm, korkeus 90,5 cm ja syvyys 40 cm. Värivaihtoehdot ovat Pyökki ja Ruskea. Raaka-aineet ovat koivuviilutettu huonekalulevy ja jalat ovat aina massiivipuuta. Senkissä on metalliliukukiskot ja -vetimet. Senkissä on myös kaksi lasiovea ja säädettävää irtohyllyä. Pintakäsittely on vesipetsi / UV-lakka. Sofia-senkin saa myös pienempänä versiona, jonka leveys on 86 cm, korkeus 90,5 cm ja syvyys 40 cm.


 Sofia-senkin (leveys 128,5 cm ja syvyys 40 cm) hinta: 499 €.








Sofia-senkin (leveys 86 cm) hinta: 299 €.







Sofia-vitriini

Sofia-vitriinin leveys on 43 cm, korkeus 122,5 cm ja syvyys 40 cm. Vitriinin värivaihtoehdot ovat Pyökki ja Ruskea. Raaka-aineet ovat samat kuin edellisissä Sofia-tuotteissa. Vitriinissä on yksi lasiovi, säädettävä irtohylly ja kiintohylly sekä metallivedin. Pintakäsittely on vesipetsi / UV-lakka. Sofia-vitriiniä saa myös korkeampana mallina, jonka leveys on 43 cm, korkeus 177,5 cm ja syvyys 40 cm. Korkeampi vitriini on muuten samanlainen kuin matalampi, mutta siinä on kolme säädettävää irtohyllyä.


 Sofia-vitriinin (korkeus 122,5 cm) hinta: 199 €.











Sofia-vitriinin (korkeus 177,5 cm) hinta: 249 €.









Sofia-sohvapöytä

Sofia-sohvapöydän leveys on 110,5 cm, korkeus 51 cm ja syvyys 59,5 cm. Sohvapöydän värivaihtoehdot ovat Pyökki, Pyökki / Valkoinen, Ruskea, Ruskea / Valkoinen, Valkoinen ja Wenge / Valkoinen. Raaka-aine on massiivikoivu. Sohvapöydässä on myös laatikko, jossa on metalliliukukisko. Pintakäsittely on vesipohjainen.

Sofia-sohvapöydän hinta: 249 €.

 

Sofia-ruokapöytä

Sofia-ruokapöydän leveys on 90 cm, pituus 180 cm ja korkeus 75 cm. Ruokapöydän värivaihtoehdot ovat Pyökki, Pyökki / Valkoinen, Ruskea, Ruskea / Valkoinen, Valkoinen, Wenge ja Wenge / Valkoinen. Raaka-aineet ovat koivu ja valkoinen kansi on tehty mdf-levystä. Pöydässä on kartiojalat ja pintakäsittely on liuotinpohjainen. Sofia-ruokapöydän saa myös jatkettavana mallina, jonka leveys on 90 cm, pituus 140 cm, korkeus 75 cm ja jatkolevyn pituus on 50 cm.

Sofia-ruokapöydän hinta: 445 €











        
         Kuvan ruokapöytä on ilman jatkopalaa.



 Sofia-ruokapöydän (jatkettava) hinta: 495 €








Sofia-tuoli

Sofia-tuolin leveys on 42,5 cm, korkeus 102 cm, syvyys 54 cm ja istuinkorkeus 45,5 cm. Värivaihtoehdot ovat samat kuin Sofia-ruokapöydässä. Tuolin raaka-aine on koivu. Tuolissa on kartiojalat ja pintakäsittely on liuotinpohjainen.

Sofia-tuolin hinta: 109 € / kpl.










Halo-sohvapöytä

Halo-sohvapöytää on saatavana kahta eri kokoa: isomman leveys 130 cm, korkeus 45 cm, syvyys 70 cm ja paino 18,5 kg sekä pienemmän leveys 77,5 cm, korkeus 45 cm, syvyys 40 cm ja paino 8,0 kg. Halon materiaali on maalattua mdf-levyä.

 
Halo-sohvapöydän hinta:
- 130 cm x 70 cm, 205 €
- 77,5 cm x 40 cm, 124 €




Tuokio-sohvapöytä

Tuokio-sohvapöydän kansi on tarjotinmainen, ei kuitenkaan irrotettava. Kahvoista siirrellen pöytää on helppo siirrellä tarpeen mukaan. Tuokion värivaihtoehdot ovat Koivu, Tummanruskea, Musta ja Valkoinen. Sohvapöydän materiaali on massiivikoivua. Tuokion leveys on 65 cm, korkeus 47 cm ja syvyys 45 cm sekä paino 7,0 kg.

Tuokio-sohvapöydän hinta: 159 €






Color-kenkäkaappi

Color-kenkäkaapin runko on valkoinen ja klaffiovet saa joko valkoisena, punaisena, sinisenä tai mustana. Materiaali on maalattua mdf-levyä ja kenkäkaappi on seinäkiinnityksellä. Kenkäkaapin leveys on 90,2 cm, korkeus 80 cm ja syvyys 30,6 cm sekä paino 29,6 cm.

 
Color-kenkäkaapin hinta: 435 €











Kairo-rottinkitaso, -rottinkituoli ja -rottinkilaatikko

Kairo-rottinkitason leveys on 95,5 cm, korkeus 42 cm ja syvyys 41 cm sekä paino 14,0 kg. Vältä liian aurinkoista tai lämmintä paikkaa, sillä lämpö ja kuivuus haurastuttavat rottinkia. Ajoittainen kosteuttaminen estää haurastumista. Peruspuhtaanapitoon riittää ajoittainen imurointi ja kostealla pyyhintä, johon voi tarvittaessa käyttää esim. laimennettua mäntysuopaliuosta. Kairo-rottinkisarjaan kuuluu myös jakkara / taso ja kannellinen laatikko. Kairo-rottinkijakkaran leveys on 48 cm, korkeus 42 cm, syvyys 40 cm ja paino 7,5 kg. Kairo-rottinkilaatikon leveys on 43 cm, korkeus 45 cm, syvyys 43 cm ja paino 8,5 kg.


Kairo-rottinkitason hinta: 105 € 






Kairo-rottinkijakkaran hinta: 51 €

Kairo-rottinkilaatikon hinta: 72 €







Kari-ruokapöytä

Kari-ruokapöydän saa kokoina: 80 cm x 80 cm, 130 cm x 80 cm, 180 cm x 90 cm, 220 cm x 100 cm ja 140 cm x 140 cm. Värivaihtoehdot ovat Pyökki, Tummanruskea ja Pähkinän sävy sekä joko mustaksi tai valkoiseksi petsattu. Jykevän vaikuttavan Kari-pöydän kansi on pyökkiviilutettu ja jalat massiivipyökkiä. Kannen paksuus on 4 cm ja jalkojen 10 cm x 10 cm. Pyyhkiessä vältä hankaavia puhdistusaineita ja älä aseta kuumia astioita suoraan lakkapinnalle.

Ruokapöydän hinta on valkoisena ja mustana halvempi kuin tummanruskeana, pyökkinä ja pähkinänä.

Kuvan Tummanruskean Kari-ruokapöydän hinta on 1 090 €.

Kari-ruokapöydän hinta:

- 80 cm x 80 cm, 710 €, 600 €
- 130 cm x 80 cm, 740 €, 630 €
- 180 cm x 90 cm, 980 €, 870 €
- 220 cm x 100 cm, 1 090 €, 980 €
- 140 cm x 140 cm, 1 090 €, 980 €





Kaisla-tuoli

Kaisla-tuolin värivaihtoehdot ovat Luonnonvärinen, Tummanruskeaksi tai Pähkinänsävyyn petsattu. Tuolin leveys on 44,7 cm, korkeus 86 cm ja syvyys 50 cm. Istuinosan kangasverhoilu valittavissa laajasta valikoimasta, jossa eri materiaali- ja värivaihtoehtoja. Tuolin materiaali on massiivipyökkiä.




 
Kaisla-tuolin hinta on: 370 €







Siro-tuoli

Siro-tuolin värivaihtoehdot ovat koivu, musta tai valkoinen. Tuolin leveys on 41 cm, korkeus 84 cm, syvyys 42 cm ja paino 5,0 kg. Materiaali on koivu.

Siro-tuolin hinta: 159 €






Askel-porrasjakkara

Askel-porrasjakkaran värivaihtoehdot ovat Pyökinsävy, Tummanruskea sekä musta ja valkopetsattu. Porrasjakkaran leveys on 50 cm, korkeus 63 cm ja syvyys 40 cm sekä paino 7,0 kg. Porrasjakkara on persoonallinen, massiivikoivusta valmistettu ja luottamusta herättävän tukeva jakkara.

Askel-porrasjakkaran hinta: 109 €







Writex-avohylly ja -työpöytä

Writex-avohyllyn leveys on 65 cm, korkeus 183 cm, syvyys 41 cm ja paino 14,0 kg. Avohylly on mustaksi petsattua tammiviilua. Writex-sarjaan kuuluu myös työpöytä, jonka leveys on 120 cm, korkeus 75 cm, syvyys 60 cm ja paino 23,0 kg.


Writex-avohyllyn hinta: 139 €









Writex-työpöydän hinta: 289 €





Skåne-peili
Skåne-peili on tammikehyksellä ja sen kokovaihtoehdot ovat 49 cm x 49 cm, 49 cm x 89 cm ja 54 cm x 139 cm.

Skåne-peilin hinta:
- 49 cm x 49 cm, 50 €
- 49 cm x 89 cm, 95 €
- 54 cm x 139 cm, 105 €






Kovien kalusteiden hoito:

- Pyyhi kuivalla tai kostealla liinalla.
- Käytä tarvittaessa mietoa puhdistusaine-, saippua-tai mäntysuopaliuosta.
- Kuivaa aina välittömästi pinnalle läikkyneet nesteet.
- Pidä etäällä kalusteista kynsilakat, valkaisuaineet, kynsilakan poistoaineet, alkoholi ja tavalliset puhdistusaineet.
- Puhdista mahdolliset lasit normaalilla ikkunanpuhdistusaineella tarvittaessa.
- Naarmuttavia puhdistusaineita tai -välineitä ei saa käyttää.
- Uudesta tuotteesta mahdollisesti erittyvät tuoksut ovat vaarattomia ja haihtuvat 1-2 viikon kuluessa.
- Kun tuotteen käyttöaika päättyy, suosittelemme sen toimittamista kierrätyskeskukseen.

Sisustustuotteet:

Trendi-matto

Trendi-maton värivaihtoehdot ovat Luonnonvalkoinen, Oranssi, Pinkki ja Vihreä. Matto on matalanukkainen ryijymatto, jossa on vahva, kudottu pohja. Trendin materiaali on polypropeeni.


  Hinta koon mukaan:
- 80 cm x 150 cm, 49 €
- 120 cm x 170 cm, 84 €
- 140 cm x 200 cm, 119 €
- 160 cm x 230 cm, 149 €
- pyöreä 120 cm, 59 €





Loiste-matto

Loiste-maton värivaihtoehdot ovat Kanerva, Lime, Luonnonvalkoinen, Terra ja Tummanharmaa. Loiste on uudenlainen, moderni nukkamatto. Nukkapintaa on elävöitetty käyttämällä materiaaleina kahta erilaista lankaa. Eri vahvuiset ja eri materiaaleista valmistetut nukkalangat antavat matolle hohtavan ilmeen. Loisteen materiaali on 40 % polyesteriä, 60 % polypropyleeniä.


 Hinta koon mukaan:
- 60 cm x 115 cm, 49 €
- 80 cm x 150 cm, 89 €
- 140 cm x 200 cm, 199 €
- 160 cm x 230 cm, 249 €
- 200 cm x 290 cm, 399 €
- pyöreä 120 cm, 119 €
- pyöreä 160 cm, 199 €






 







Flash-matto

Flash-maton värivaihtoehdot ovat Raita punainen ja Raita sininen. Flash on värikäs matto, joka sopii esimerkiksi lasten huoneeseen. Matto on sähköistymätön. Maton koko on 115 cm x 160 cm.

 Flash-maton hinta: 34 €.







Aava-matto

Aava-maton värivaihtoehdot ovat Luonnonvalkoinen, Beige, Ruskea ja Tummanharmaa. Aava on nukkamattojen uusi suuntaus. Aava on tiivisnukkainen ja erittäin pehmeä. Se on lämpökäsitelty ja siksi helppohoitoinen. Aava on vesipestävä ja pölyämätön. Materiaali on polypropeeni.

Hinta koon mukaan:
- 140 cm x 200 cm, 149 €












 








Hintalappu:



Hyllypuhuja:



Tuote-esittely:

Tuote-esittely tapahtuu myymälässä.

Esittelen tuotteita niille varatussa kohdassa liikkeen keskivaiheilla. Tuotteet muodostavat huoneen tapaisen alueen, jossa pyrin korostamaan esittelyyn kuuluvia kolmea tuotetta:

Koodi-moduulisohva

Koodi-moduulisohvan asiakas voi itse suunnitella paloista. Koodin rakentamiseen on käytettävissä kaksi istuinleveyttä 68 cm ja 95 cm. Istuimen mukana tulee selkätyyny ja 47 x 47 cm kuitutäytteinen koristetyyny istuinpaikkaa kohden. Kaikkien palojen syvyys on 89 cm. Palavaihtoehtoja ovat: käsinoja, jonka korkeus on 69 cm, avopääty 20 cm ja 40 cm, joiden korkeus on 44 cm, ja taso 20 cm ja 40 cm, joiden korkeus on 68 cm. Sohvaan ei tarvitse ottaa käsinojia, jos ei halua. Korkeudet on laskettu Koodi vakiojalalla, joka on metallinen kaarijalka ja sen korkeus on 15 cm. Koodi-sohvan saa myös pähkinänvärisellä tolppajalalla, jonka korkeus on myös 15 cm. Myytävänä on myös rahi, jonka mitat ovat: leveys 68 cm, korkeus 44 cm ja syvyys 89 cm. Sohvan hinta määräytyy käytettyjen palojen ja verhoilun mukaan.

Koodi-moduulisohvasta saat juuri sellaisen kuin haluat!

Sohvaa esitellessä myyjä kertoo eri kangasverhoiluista ja niiden plussista ja miinuksista. Lisäksi myyjä antaa neuvoja sohvan puhdistukseen.

Kun ostaa Koodi-moduulisohvan saa kaupan päälle rahin. Sohvan rungolla on 10 vuoden takuu ja jousistolla 5 vuoden!


Tämän sovakokonaisuuden hinta on 2 436 € ja rahin 608 €.







Sofia-vitriini

Sofia-vitriinin leveys on 43 cm, korkeus 177,5 cm ja syvyys 40 cm.  Vitriinin värivaihtoehdot ovat Pyökki ja Ruskea. Raaka-aineet ovat koivuviilutettu huonekalulevy ja jalat ovat aina massiivipuuta. Vitriinissä on yksi lasiovi, kiintohylly ja metallivedin sekä kolme säädettävää irtohyllyä. Pintakäsittely on vesipetsi / UV-lakka. Sofia-vitriiniä saa myös matalampana mallina, jonka leveys on 43 cm, korkeus 122,5 cm ja syvyys 40 cm. Matalampi vitriini on muuten samanlainen kuin korkeampi, mutta siinä on vain yksi säädettävää irtohylly.

Sofia-vitriiniä mainostetaan sen ajattomasta ja klassisesta mallista, jolloin se sopii moneen makuun ja tyyliin.

Kun ostaa korkeamman Sofia-vitriinin saa -50 % alennuksen yhdestä vapaavalintaisesta matosta ja, jos ostaa matalamman vitriinin saa -30 % alennuksen yhdestä vapaavalintaisesta matosta.

Sofia-vitriinin (korkeus 177,5 cm) hinta: 249 €.

Sofia-vitriinin (korkeus 122,5 cm) hinta: 199 €.









Sofia-senkki

Sofia-senkin leveys on 128,5 cm, korkeus 90,5 cm ja syvyys 40 cm. Värivaihtoehdot ovat Pyökki ja Ruskea. Raaka-aineet ovat koivuviilutettu huonekalulevy ja jalat ovat aina massiivipuuta. Senkissä on metalliliukukiskot ja -vetimet. Senkissä on myös kaksi lasiovea ja säädettävää irtohyllyä. Pintakäsittely on vesipetsi / UV-lakka. Sofia-senkin saa myös pienempänä versiona, jonka leveys on 86 cm, korkeus 90,5 cm ja syvyys 40 cm.

Sofia-senkkiä ja -vitriiniä esitellessä myyjä neuvoo myös niiden hoidossa.

Kun ostaa Sofia-senkin saa -30 % alennusta Askel-porrasjakkarasta.

Askel-porrasjakkaran värivaihtoehdot ovat Pyökinsävy, Tummanruskea sekä musta ja valkopetsattu. Porrasjakkaran leveys on 50 cm, korkeus 63 cm ja syvyys 40 cm sekä paino 7,0 kg. Porrasjakkara on persoonallinen, massiivikoivusta valmistettu ja luottamusta herättävän tukeva jakkara.

Sofia-senkin (leveys 128,5 cm ja syvyys 40 cm) hinta: 499 €.

Sofia-senkin (leveys 86 cm) hinta: 299 €.


Askel-porrasjakkaran hinta: 109 €







Pakkaus esim. senkille:


Pakkausmerkinnät
- Myyjä: Laulumaa / Sisustus Terla
- Osoite: -
- Tuotteen nimi: Sofia-senkki
- Koko: leveys 128,5 cm, korkeus 90,5 cm ja syvyys 40 cm
- Väri: pyökki

Lajitelmani:

Lajitelma sisältää kaikki tuotteet, joita yrityksessä myydään eli esimerkiksi:
- sohvat
- senkit
- hyllyt
- sohvapöydät
- matot

Valikoimani:

Valikoima on yhden tuoteryhmän sisällä olevat vaihtoehdot eli esimerkiksi:
- Koodi-moduulisohva, Cosmos-vuodesohva
- Julia- ja Sofia-vitriini
- Loiste- ja Aava-matto
- Tuokio- ja Halo-sohvapöytä
- Kaisla- ja Siro-tuoli

Kanta-asiakasjärjestelmä:

Erilaiset kanta-asiakkuusjärjestelmät muissa oman toimialani yrityksissä

- Sisustus Laventeli tarjoaa kanta-asiakkailleen -50 %:lla sateenvarjotelineen (norm. 99 €) ja astiankuivaustelineen (norm. 54,50 €). 

- Sisustus Satiinin kanta-asiakkaana saa kanta-asiakkaille tarkoitettuja erikoistarjouksia ja pääsee ensimmäisten joukossa nauttimaan kauden uutuuksista. Lisäksi liikkeessä järjestetään asiakasiltoja, joihin pääsee vain kanta-asiakkaille lähetettävällä kutsulla ja kanta-asiakaskorttia näyttämällä. Kanta-asiakkuus ei velvoita mihinkään eikä maksa mitään.

- Stockmann lähettää kuukausittain kanta-asiakkailleen etuvihon, jossa on kanta-asiakastarjoukset. Stockmannin kanta-asiakkaana saa joka kuukausi vähintään 20 %:n arvoisen hintaedun yli 200 tuotteesta.  
Kanta-asiakkaat saavat myös Akateemisesta Kirjakaupasta –10 % kotimaisten kustantajien lukiokirjoista sekä suomalaisten oppilaitosten opiskelijakortilla kaikista kurssikirjoista. Samalla ostokerralla saa myös 10 %:n edun normaalihintaisista paperitarvikkeista.
Lisäksi kanta-asiakkaat saavat myös Stockmannin yhteistyökumppaneilta tarjouksia kuten matkoja, ravintolamenuita ja hotellitarjouksia. Kanta-asiakasedut saa, kun näyttää kanta-asiakaskorttia ostaessaan, maksutavasta riippumatta. Kanta-asiakaskortille rekisteröidyt ostot lasketaan Exclusive- ja First-kertymiin. Stockmannin kanta-asiakaskorttiin voi liittää myös rinnakkaiskortteja haluamilleen henkilöille kuten perheenjäsenille. Stockmannilla on oma järjestelmä myös paremmille kanta-asiakkaille. Kun ostossumma ylittää tietyn ostorajan, joka on vuonna 2011 4 000 euroa vuodessa, hänestä tulee Exclusive kanta-asiakas. Kun taas ostossumma ylittää 8 000 euroa, pääsee parhaaksi kanta-asiakkaaksi eli First kanta-asiakkaaksi, jolloin saa tietenkin parhaimmat edut. First-asiakkuus on voimassa kolme vuotta kerrallaan. Stockmannin kanta-asiakkaaksi voi liittyä jokainen, jolla on kotipaikka Suomessa tai joka on Suomen kansalainen. Käteiskorttia voi hakea 12 vuotta täyttänyt henkilö. Alaikäinen hakija tarvitsee huoltajan suostumuksen. Käteiskortti on maksullinen.

Sisustus Terlan kanta-asiakasjärjestelmä

Sisustus Terlan kanta-asiakkaat saavat kanta-asiakaskortin, jota näytetään ostosten yhteydessä. Kanta-asiakaskortin saa ilmaiseksi ja samalla asiakas täyttää lomakkeen, jossa on asiakkaan nimi-, osoite- ja yhteystiedot sekä tietoa asiakkaan sisustusmieltymyksistä eli klassinen, moderni vai retro sekä harrastuksista ja käyntimääristä. 

Kanta-asiakkaat saavat tiettyistä tuotteista alennusta 25 % ja heille jaetaan lehtisiä oman kiinnostuksen kohteen mukaan tuotteista kuten esim. jos asiakas on kiinnostunut moderneista tuotteista, heille jaetaan lehti, jossa mainostetaan moderneja tuotteita. Kanta-asiakkaille järjestetään myös päiviä, joissa esitellään tuotteita, tarjotaan kahvia ja tietyn tuotteen oston yhteydessä saa -50 % alennusta jostain tietystä etukäteen määrätystä tuotteesta.

Kanta-asiakasjärjestelmän avulla pyrin houkuttelemaan asiakkaita tulemaan uudelleen liikkeseen ja samalla pyrin saamaan aina vain lisää asiakkaita. Kanta-asiakkaat saavat tuotteita halvemmalla.

Lupaukset asiakkaille: 

- Kaikki asiakkaat ovat aina yhtä tervetulleita liikkeeseeni
- Asiakkaita tervehditään heti
- Myyjät palvelevat hyväntuulisesti
- Jos tuote on viallinen, vaihdamme sen uuteen tai korjaamme
- Tarjoamme asiakkaillemme viihtyisän ja inspiroivan myymälän
- Asiakkaiden tarpeet otetaan huomioon
- Tarjoamme asiakkaillemme asiantuntevaa ja luotettavaa palvelua
- Tuotteet saapuvat kahden viikon sisällä tilaamisesta

Asiakaspalvelutilanteen jälkitoimet:

Asiakkaiden tyytyväisyys varmistetaan lähettämällä palautekysely tuotteesta neljän viikon jälkeen tuotteen saapumisesta. Jos ilmenee valituksia, niin ne käsitellään huolellisesti. Pyrimme aina saamaan asiakkaamme tyytyväisiksi, jotta he tulisivat uudelleen myymäläämme. Lisäksi lähetämme mainoksia tuotteistamme asiakkaillemme. Kanta-asiakkaille lähetämme joka vuosi joulukortin.

Kestävä kehitys:

- Myymäläni takahuoneessa on roskikset eri jätteille, josta ne viedään niille kuuluviin keräyspisteisiin.
- Tuotteemme on pakattu välttäen turhaa muovia.
- Myymälässä on käytössä vain energiaa säästäviä lamppuja ja valot sammutetaan yöksi kaikkialta muualta paitsi näyteikkunoista.
- Suosittelemme asiakkaillemme ensisijaisesti tuotteiden pesussa vähemmän luontoa kuluttavia menetelmiä, kuten veteen kostutetulla rätillä pyyhkiminen jne.
- Myymälän puhdistuksessa käytämme pääosin etikkaa ja sitruunaa.
- Tuotteet tilataan suuremmissa erissä asiakkaille, jotta tulisi mahdollisimman vähän saasteita kuljetuksesta

Asiakaspalvelun periaatteet:

- asiakaslähtöisyys
- asiakkaan arvojen ja mielipiteiden kunnioitus
- kaikki asiakkaat otetaan huomioon ja palvelu hoidetaan hyvin loppuun saakka
- palvelu on iloista ja myyjä ei näytä huonoa päiväänsä asiakkailleen
- toimitilat pidetään siisteinä ja viihtyisinä
- tuotteet asetellaan houkuttelevasti esille
- hankitaan asiakkaita kiinnostavia tuotteita, joten korvat täytyy pitää auki
- pyritään ylittämään asiakkaiden odotukset
- myyjät ovat ammattitaitoisia ja tuntevat myytävät tuotteet
- nopea palvelu

Asiakkaiden tarpeet, jotka pyritään täyttämään:

Ihminen tarvitsee lepoa ja unta jaksaakseen, joten meiltä löytyy sängyt ja muut rentoutumiseen sopivat huonekalut, kuten lepotuolit. Ihmiset kaipaavat osakseen myös arvostusta, joten siihen sopiva ratkaisu on laadukkaat ja tyylikkäät huonekalut, joita löytyy meiltä.

 Messut:

 - Habitare-sisustusmessut Helsingin Messukeskuksessa


Habitare-messuilta 2007


Tiedote

Habitare huonekalu-, sisustus-ja designmessut

Tervetuloa kaikki halukkaat Habitare-sisustusmessuille Helsingin Messukeskukseen!
17.9.2011

Lähtö linja-autolla: pe 16.9.2011, klo: 16.00
Paluu linja-autolla: la 17.9.2011 klo: 24.00 mennessä

Yöpyminen tapahtuu Helsingin Cumulus-hotellissa, josta on varattu etukäteen kaksi kahden hengen huonetta. Yöpymiseen sisältyy aamiainen. Yöpymisen ja linja-autolipun maksaa työntekijöilleen sisustusTerla. Työntekijälle jää maksettavaksi vain Habitare-messujen pääsylippu, jolla pääsee myös samaan aikaan Helsingin Messukeskuksessa järjestettäviin: valaistusalan tapahtuma Valoon, ArtHelsinki-nykytaidemessuille sekä Salonki-antiikkimessuille.

Pääsylipun hinta: 14 € / hlö

Messuilla on monia erilaisia näyttelyitä, joista yksi on EcoDesign-erikoisnäyttely, joka esittelee ekologisia muuntokalusteita noin 80:ltä kansainvälisesti ansioituneelta suunnittelijalta. EcoDesign-näyttelyn kunniavieraaksi on kutsuttu maailmankuulu muotoilija Konstantin Crcic.

Tapahtuma kattaa kaiken kotien ja julkisten tilojen sisustamiseen ja toimivuuteen.

Tervetuloa mukaan viettämään mukava ja inspiroiva päivä sisustuksen ja kauniin muotoilun parissa!

Mainos






Vanhat suunnitelmat:

Seuraavat mainos ja logosuunnitelmat on tehty ennen kuin harjoittelimme eri ohjelmien käyttöä, kuten Photoshop, Illustrator ja InDesign.

Standi
Myymälätarrat





 Logosuunnitelmat






Uudet / nykyiset suunnitelmat:

Seuraavat suunnitelmat ovat Sisustus Terlan lopullisia väsäyksiä. 

Typografia





Logojen analysointi:

Omissa logoissani on paljon väriä verrattuna kilpailijoiden logoihin, joten varmasti kiinnittää huomion paremmin.

Valitsen logokseni logon, jossa on tuoli. Tuoli on pelkistetty ja selkeä. Lehdet kuvaavat yrityksen arvoja, joihin kuuluu myös ympäristöystävällisyys. Päätin vaihtaa värikarttaani mustan tilalle ruskean sillä se pehmentää värien sävyjä.

Graafiset kuvat ja kuviot:


Slogan:

Iloa sisustamiseen!


Kampanjasuunnitelma:

Avajaiskampanja

Sisustus Terlan avajaiskampanja järjestetään 17.9. - 22.9.2012 välisenä aikana. Kampanjan aikaan myymälässä on tarjouksia sekä kahvi- ja mehutarjoilua. Kohderyhmä kampanjalle on sisustamisesta kiinnostuneet ihmiset ja perheet. 

Mainokset

Sanomalehtimainos


Pylvästaulut

Radiomainos

Tavoite on saada tehtyä Sisustus Terlaa tunnetuksi.  



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti